tiistai 30. heinäkuuta 2013

Vesisadetta

Mökillä on satanut vettä nyt kaksi päivää. Voisi kuvitella, että keljuttaisi, mutta ehei, päin vastoin.
Sade on ollut lämmintä kesäsadetta, ei piiskaavaa, kylmää rankkasadetta. Olemme täyttäneet vesivarastojamme sadevedellä, saunan saavit on täytetty piripintaan. Loistavaa! Samoin kuivaksi käpertyneet kasvit virkoavat ja "vakiokanttarellipaikkamme" tunkee kellanruskeita nuppineuloja maasta.

Olen lueskellut - en uppoutunut  edellisen vuosein tavoin kirjojen maailmoihin. Tämän vuoden kesälukemisto ei oikein nappaa, taisin tehdä virhearviointeja tai -hankintoja.  Oma moka!

Tuija Lehtinen on mielestäni ollut taattua "laiturilukemistoa", mutta "Tuhansien aamujen talo" ei imaissut, ei edes huvittanut. Olisiko niin, että armeijamaailma on liian kaukana omasta arjestani? Lehtisen tyyli alkaa minusta vuosi vuodelta muistuttaa enemmän kioskikirjallisuutta, muistaneeko kukaan enää 70-luvun Kolmiokirjan Kulta-, Palmu- tai Lääkärisarjoja, joita ainakin minä luin alle 15 vuotiaana tätien lehtipinkoista. Siis viimevuosituhannella.

Mia Vänskää kehuttiin lupaavana kauhukirjailijana... esikoisteoksensa Saattajan myötä tuli todistettua, että EN ole kauhukirjallisuuden ystävä, enkä siksi muutu. Toinen kirja jäi sitten suosiolla lukematta ja kirja päätyivät kirpparilaatikkoon.

Annakaisa Iivarin "tyttöministeri" oli jo sinnepäin, mutta takannen lupaus hersyvästä jokanaisen kehitystarinasta ja poliittisesta satiirista oli kyllä liikaa luvattu. Ja mitä  ihmettä on tapahtunut  McCall Smithin Mma Ramotswelle ? Harhapolkuja savannilla ei sekään koukuttanut aiempien tutkimusten tapaan?

Loistohankinta sen sijaan oli Risto Räppääjä - erittäin salainen Tammen äänikirjana. Tilasin sen alun perin ajomatkojen vihdykkeeksi, mutta cd on nyt pyörinyt soittimessa viikon emmekä ole ajaneet kilometriäkään sen tahdissa. Nicke aikoo opetella sen ulkoa - no, oppiihan sitä suomenkieltä niinkin.

Ipana-Impro -kirjan viimeistely sen sijaan on koukuttanut, ammatin puolesta jopa pikkupakosta. Olemme työstäneet taittoa ja kantta - Atlantin molemmin puolin. Kirja alkaa olla nyt kalkkiviivoilla, melkein valmis painoon. Huomaan olevani vanhanaikainen, kaipaan tulostettua lukuversiota, josta voin "punakynäillä" virheet ja muutokset. Visuaalinen hahmottamiseni suorastaan vaatii tulosteen ja kipuilee näytöltä katselun kanssa.  Andersin mac-kone on sitten oma juttunsa - koneen ja minun kemioiden toimimisessa on toivomisen varaa. Olemme kuitenkin aikataulussa - painoonmenon deadlineen on vielä aikaa.

Kaivoin kesälukemistotilauksesta  esiin "Tiede ja teksti- tehoa ja taitoa tutkielman kirjoittamiseen" -oppaan  - ja se jjo vähän koukutti. Alan valmistautua jo syksyn urakkaan, jossa päivitämme Hyvä hankaus-kirjan ( Draamatyö, 2005). Pidättelen kirjoitusintoani vielä - kyllä lomalla pitää latautua. Lukea ja - KIRJOITTAA - hömppää.

Nyt uhmaan sadetta, hyppään pyörän päälle ja polkaisen kaupunkiin - satoi tai paistoi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti