Torstaiaamu valkeni tyynenä ja lämpimänä. Olin jo aikaisin aamulla kalliolla ihastelemassa merta. Maisema, jossa niin silmä kuin sielukin lepäävät. Mökkinaapurimme Ekka oli käynyt verkoilla ja yllätti meidät jakamalla saalinsa kanssamme. 2 komeaa siikaa päivän evääksi, vain leipä puuttui.
Päivän ohjelmassa minulla oli kirjastokäynti ja päähieronta. Kirjastokäynti meni pommiin! Kaskisten kirjasto onkin suljettu 22.7. alkaen 2 viikkoa. Turhaan riuhdoin ovea, kiinni oli ja pysyi. Täytyy siis tyytyä oman kirjahyllyn antimiin tällä lomalla. Hankin viime kesänä kirjastokortin tänne kesäkodin kirjastoon - ja käytinkin ahkerasti. Merkintä tilastoihin, lisää lainauksia. Hyvin toimi, tähän asti.
Käyn jokaisella Kaskisten lomallani vähintään kerran Hakalan Aunen käsittelyssä. Aune on diplomivyöhyketerapeutti, jolla on vastaanotto sekä Kaskisissa että Kristiinankaupungissa. 1,5 tuntinen päähieronnassa rentoutti koko kehon, karisti stressin ja antoi auvoisen olo. Käskipä hoitaja vielä juoda paljon illalla - ja niinpä läträsi vettä koko illan. Ja kun illan päätteeksi lämmtimme vielä saunan, oli sikeä yöuni taattu. Pulahdin mereenkin - olihan vesi jo +14 asteista. Asteen eilisestä lämmennyt.
Kaupunkiin matkatessamme saamme risteilyn samaan hintaan. Eskilsön saaren ja kaupungin välillä ei ole siltaa vaan lauttayhteys, vai olisiko tämä lossi? Mikä tahansa, mutta mennen tullen saa nauttia 3 - 5 min pituisesta merimatkasta.
![]() |
| Vieravenesatamassa ei torstaina ulkomaalaisia näkynyt, vain Suomen lippu liehui tuulessa. |




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti