keskiviikko 7. elokuuta 2013

Kaikki hyvä loppuu aikanaan

...niin kesäloma mökilläkin. Kolmiviikkoinen on vierähtänyt nopeasti ja aika on seisonut kuin tuuliviiri Eino Leinon Nocturnossa. Sää on tänään pilvinen, onneksi ei vielä sada. Olemme aloitelleet pakkaamistouhuja vähän vastahakoisesti. Ei millään huvittaisi lähteä pois, ei sitten niin millään.

Eilen illalla istuimme iltaa Satamakadulla Paulan ja Stefanin luona. Nyt on vierailut tehty - tosin uunissa paistuu vielä vadelmapiiras lähtökahveille. Pakastimessa oli murotaikinapohja ja se on ihan pakko paistaa piiraaksi, ei kestä kuljetusta Helsinkiin asti. Samoin paistoin coktail-piirakat. Nam, sanoo Nicke, jonka suurta herkkua ovat nimenomaan karjalanpiirakat isoina tai pieninä.

Vesisäiliössä on vielä vettä tilkkanen, vaikka epäilimme ettei se määrä riitä koko oleskelumme ajaksi. Vaan riittipäs, kiitos vesisateen. Saamme kaadella loppuja kalliollekin.

Yrttimaa kukoistaa - kaikki istutukset selvisivät hengissä ja ovat juurtuneet laatikon multaan. Viinimarjapensaat (syys-)lannoitettu, odottelen tämänvuotista runsaampaa satoa ensi kesänä. Metsämansikkamaakin näyttäisi selvinneen elolle. Mikäs tässä, pikkupuutarhurina ollessa.

Metsämansikkaplantaasi kivankolossa.

Katselimme vielä löytämiäni vanhoja valokuvia. Tälläiselta näytti mökkirannassamme
70-luvun alussa. 

Olen kerännyt vuosien aikaan pihakirppiksiltä Kaskinen-maisemakortteja ,
on mukava seurata ajankuvaa niin itse kaupungin kuin
valokuvaustyylin osalta.
Tein tänä vuonna periaatepäätöksen :
lähetän kavereille Kaskisista vain sellaisia postikortteja,
joiden kuvaajana on ollut Mårten Sjöblom.
Henkilökohtainen kannanottoni
paikkakunnan yrittäjien puolesta,
tukemiseksi, kannatukseksi. 

Mopo viedään Johnnan varastoon talveksi, roskasäkit kaatopaikalle, tyhjenetään terassi...peitetään ikkunat.

Olen tässä lukenut vanhoja lehtiä - kirpparin *ota tästä*-laatiokosta napattuja Hyvä Terveys / Kotilääkäri/ Kotiliesi  yms. ja yllättävän monessa olen törmännyt ilmaisuun "työleiri nimeltään kesämökki".  Pohdiskelin asiaa omalta kannaltani ja totesin, etten tunne mökkielämää tässä elämän vaiheessa työleiriksi. Ehkä se johtuu siitä, että olemme kuitenkin niin lyhyen ajan kesäisin täällä, että emme ehdi aloittaa (= Anders ei ehdi enkä häntä siihen kannustakaan) korjausprojekteja tai uudisrakentamista.

Mökkielämämme on lepoa ja rentoutumista, aikataulutta elämistä. Arjen unohtamista. Tehdään sitä, mikä huvittaa ja mikä hyvältä tuntuu, ilman pakkoa tai painostusta.  Jos kävisimme täällä huhti-toukokuusta lokakuulle joka viikonloppu, ehkä kuvailisin mökkielämää toisin sanakääntein.  Ehkä paratiisiimme luikertelee sitten käärme nimeltään "työ", "pakko tehdä"-jutuksikin kutsuttu.

Ikkunan ääressä voi uppoutua vaikkapa dekkareiden maailmoihin..

Herätyskellona voi toimia  Shira-koirakaverimme.


Nyt olemme nauttineen koko rahan edestä. Koko ajan edestä. Tankanneet rentoutta talvenvaralle kuin D-vitamiinia konsanaan. Kyllä näillä kokemuksilla ja elämyksillä ensi talven Hammissa jaksaa.

Seuraavaksi perheemme suuntaa Helsinkiin ja sieltä kuka minnekin. Joku palaa Saksaan, osa ajelee Savoon. 17.8. juhlimme häitä perhepiirissä, sitten on lauma jälleen kasassa.

Puolukat jäävät tänäkin vuonna poimimatta...kypsymässä ovat kuitenkin.
Ja omalta tontilta niitäkin löytyisi......

Kesäkoti Kaskisissa vaikenee tältä kesältä - ainakin lomatunnelmien osalta.

Leirilippu on laskettu salosta
ja viikattu kaapin hyllylle odottamaan seuraavaa
salkoonnostoa.

Viisi kuvaa kertaa kolme osa 3 Nicklas





Nicklaksen otokset...


Tästä saisi meille hyvän joulupuun, kuusihan se ei ole...


Tämä kukka näytti niin kovin yksinäiseltä kalliolla...

Halusin vähän suurentaa meidän uimapaikkaa ja tästä
perspektiivistä se onnistui. Uimaranta näyttää
hurrrrrrjan ISOLTA : )

Minusta on mukava, että kalliolla on vähän kasveja ja vihreää.
 mutta ei liikaa. ei tarvitse leikata ruohoa.


Halusin vaan ottaa merestä jonku kuvan....


Viisi kuvaa kertaa kolme...osa 2 Anders

Andersin kuvat / Anders  bilder...

800 l tryckvatten till köket gör diskjobbet mycket lättare.

Vedförrådet borde räcka till om vi kommer hit över Påskhelgen 2014

Terassen borde byggas om, men det får vänta till 2015

Här är 6m märket till en pelare för tilläggsbyggnaden 

Såhär ser vågbrytaren ut före höststormar och högvatten 

Viisi kuvaa ....kertaa kolme osa 1 Raija

Haastoin perheen miesväen ottamaan viisi kuvaa mökiltä itselle merkityksellisistä, mielenkiintoisista tai muuten vain mukavista kohteista. Vinkkinä voisi olla myös "Bongaa tämä kohta tontilta" - valokuvasuunnistusta tai aarteenmetsästystä.

Tässä kuvakimaran satoa selityksineen...kolmena eri postauksena...

Raijan kuvat...


Rajapyykkejä metsässä, väriläiskää vihreässä...
etsi tämä keppi : )


Iso siirtolohkare uhkuu voimaa ja
jämäkkyyttä.  Sen päällä on mukava istuskella ja miettiä
maailmanmenoa.

Nicken ympäristötaidetta muutaman vuoden takaa.
Tämä hahmo muuntuu moneksi riippuen siitä,
 mistä suunnasta tai missä valaistuksessa
sitä tarkastelee.

Tätä maisemaa en vaan kerta kaikkiaan väsy katselemaan.


Saksasta tuomamme Strandkorb / rantatuoli antaa suojaa tuulelta,
suojaisan kolon istustuskella ja nauttia aamukahvia,
kun aamuaurinko ei terassillemme paista.
Pehmeämpi vaihtoehto siirtolohkareelle.

maanantai 5. elokuuta 2013

Isä ja poika - far och son

Jag har hela mitt liv varit intresserad av sjöfart. Min morbror seglade som styrman på fullriggade segelfartyg. Han brukade sitta hemma hos oss i soffan och berätta spännande historier från sina resor. Om det han berättade var sant eller saga kunde man inte veta, men det var säkert något som väckte mitt intresse att själv gå till sjöss. Mina år på långfart nere i Syd-Amerika är trevliga minnen.

I Kaskö har vi en stor ståtlig fyr på Sälgrund, men ledfyren Storremmar grund är ändå min favorit. Den står stolt mitt i farleden in till Kaskö och har stått stabilt där på klippan i otaliga höst-, och vinterstormar som skuffat på med packis.  

Storremmar grunds fyr


Far och son ut på paddeltur i 7m/s

Raija skurade några mattor ute på berget och Nicklas hjälpte till med att skölja.
Det har varit ovanligt kallt vatten härute så det har inte varit något nöje att simma, men av någon konstig anledning steg vattentemperaturen till 20°C nu i dag då det blåser 7m/s från sydväst.

Nicklas sköljer mattor

Tuulinen maanantai

Tänään olemme ahkeroineet! Teimme uuden metsämansikkamaan kallionkoloon - kallio on niille selvästi liian köyhä kasvualusta. Nyt jäämme jännityksellä odottamaan, mitä ja millaisen sadon ensi kesä tuo tullessaan.

Kesäinen tuuli on navakka mutta lämmin. Oiva sää mennä mattopyykille!


Kaikki olennainen mukana : räsymatto, juuriharja ja
Mäntysuopa! 

Valitsimme pesupaikaksi tasaisen rantakallion,
jolla saaren naiset ovat kuulema kautta aikojen
pesseet mattojaan.

Minä hankaan ja harjaan,
poika huuhtelee.
Yhteistyötä vai lapsityövoimaa-?

Mikä viikonlopun sää!


Sydämenmuotoinen marjatäytekakku jälleennäkemisen kunniaksi.

Kappale kauneinta Suomea...


Viikonlopulla saimme nauttia uskomattoman upeasta lauantaista. Meri oli tyyntäkin tyynempi ja lämpötila kohosi hellelukemiin. Kyllä siinä kelpasi savolaisvieraille kaupunkia esitellä.

Kiertelimme Marjaanan kanssa kirppiksia ja puoteja...ja tulimme bongatuiksi savolaisina murteinemme. Kun kaksi saman kylän tyttöä tapaa, jutustelu luiskahtaa kuin itsestään lapsuuden murteelle. Savolaisia kaskislaisiakin löytyi useita - ja "melkein sukulaisiksi" asti pääsimmekin, aika vain loppui kesken.

Kaskisten Kesäpuoti ei pettänyt tälläkään kertaa. Mukaan tarttui lokikirjaa tuliaisiksi, samoin kuin kesäpaitaa ja sortseja. Nyt olemma kannattaneet paikallisia yrittäjiä.

Butik Wasa Bank tarjosi tarinoinnin lisäksi silmäniloa kauniin sisustuksensa ja vanhojen aarteiden muodossa. Puhumattakaan niistä kaikista kauniista käsitöistä, joita Leidesing tarjoaa. Kannattaa käydä tutustumassa  www.leidesing.eu - ja jos Kaskisiin eksytte, kannattaa EHDOTTOMASTI pistäytyä putiikissakin. Meille tarttui mukaan esiliina, vanhaa ja uutta ammattitaidolla yhdistettynä.
Meidän uusi "aallonmurtajamme", nyt on sopiva uimasyvyys
ja pääsee uimaan "matkaa" 



perjantai 2. elokuuta 2013

Ätsii aivastus...

on raikunut tänään Bådan kallioilla, heti aamusta alkaen. En tiedä, mikä ihme nenääni meni, "mikä herne siellä kaivaa", mutta punaisena se loistaa ja onteloissa kutiaa. Otin allergialääkkeen - ei vaikutusta. Otin toisen, toista merkkiä ja menin päikkäreille. Hyvin nukutti. Ja helpotti, mutta ei poistanut niiskutusta ja veden vuotamista kokonaan.

Pitänee kokeilla Kirsi Kunnaksen J. V. Vesirotan keinoa ja kääntää kuono kohti kaakkoa, jos se auttaa Jaakko Vaakkoa, auttaa se varmasti minuakin. Niiisk! Olo on kuin kunnon flunssassa...
Kiertelin kallioilla kauniissa kesäillassa, kävin kastautumassa meressä
ja muistelimme Nicken kanssa, miten pääsiäislomalla kävimme
saunasta pyörähtämässä lumihangessa...
vähän on nyt erinäköistä kuin  5 kk sitten.

Lueskelin  uusimmasta (31/2013)  Anna-lehdestä Sirpa Nummisen kolumnia Onnellinen emäntä. Suosittelen juttua kaikille "tulkaa meidän mökille!"-kutsuja esittäville, minua ainakin hyrisytti ja herätti ajatuksia, muistojakin.

Vietimme eilen mukavaa iltaa mökkiterassilla Marjon ja Mårtenin kanssa. Kirjantekijöitä ja kustantajia kun molemmat olemme - minä ja Mårten - ideoimme  koko porukalla uusia projekteja toisillemme. Oletko ajatellut - ai joo, hyvä idea...ajatukset ja ideat sinkoilivat leppeässä elokuunillassa. Yhteistyökuvioitakin - miksei!

Huomenna saamme vieraita Savosta. Lapsuudenystäväni Marjaana saapuu miehensä Eskon kanssa katsomaan Suomen pienintä kaupunkia.

"Vieraistaan onnellinen emäntä on parasta vieraanvaraisuutta."

                                                                                       -Sirpa Numminen Anna 31/2013 -



Paistoin piiraan...

Keräsin kukkia...


Kiitos käynnistä tähänastisille kesävieraille -
ja tervetuloa vielä vierailua suunnittelevat , kutsutut tai kutsumattomat.

Meillä on "avoimet ovet ja onnellinen emäntä".

Ja jos ei tänä kesänä, niin sitten ensi vuonna...............


Ätsiiiiiiiii! Niiiiiiiiiisk....