maanantai 5. elokuuta 2013

Mikä viikonlopun sää!


Sydämenmuotoinen marjatäytekakku jälleennäkemisen kunniaksi.

Kappale kauneinta Suomea...


Viikonlopulla saimme nauttia uskomattoman upeasta lauantaista. Meri oli tyyntäkin tyynempi ja lämpötila kohosi hellelukemiin. Kyllä siinä kelpasi savolaisvieraille kaupunkia esitellä.

Kiertelimme Marjaanan kanssa kirppiksia ja puoteja...ja tulimme bongatuiksi savolaisina murteinemme. Kun kaksi saman kylän tyttöä tapaa, jutustelu luiskahtaa kuin itsestään lapsuuden murteelle. Savolaisia kaskislaisiakin löytyi useita - ja "melkein sukulaisiksi" asti pääsimmekin, aika vain loppui kesken.

Kaskisten Kesäpuoti ei pettänyt tälläkään kertaa. Mukaan tarttui lokikirjaa tuliaisiksi, samoin kuin kesäpaitaa ja sortseja. Nyt olemma kannattaneet paikallisia yrittäjiä.

Butik Wasa Bank tarjosi tarinoinnin lisäksi silmäniloa kauniin sisustuksensa ja vanhojen aarteiden muodossa. Puhumattakaan niistä kaikista kauniista käsitöistä, joita Leidesing tarjoaa. Kannattaa käydä tutustumassa  www.leidesing.eu - ja jos Kaskisiin eksytte, kannattaa EHDOTTOMASTI pistäytyä putiikissakin. Meille tarttui mukaan esiliina, vanhaa ja uutta ammattitaidolla yhdistettynä.
Meidän uusi "aallonmurtajamme", nyt on sopiva uimasyvyys
ja pääsee uimaan "matkaa" 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti